torstai 31. toukokuuta 2007

Jo joutui armas aika...

Suvivirren ajankohta lähestyy kasvavalla nopeudella. Kokeet vaativat korjaamista ja kymmenkunta muuta pientä asiaa pyörii mielessä koko ajan. Seuraavan vuoden opetusryhmät alkavat olla kasassa, muutama kurssi oli pakko lisätä tarjottimeen, jotta ryhmäkoot eivät paisuisi mahdottomiksi. Pari kurssia saattaa tosin sammua osallistujapulaan. Pakollisia oppiaineita ja kursseja on liikaa ja se syö opiskeluintoa oppilaitoksen tarjoamilta helmiltä. Teollisuuden kanssa neuvoteltu ja pitkään valmisteltu kemian kurssi on kerännyt 7 ilmoittautumista, noin kolmasosan odotetusta. Viestinnän kurssit puolestaan ovat koulun painotuksessa, mutta opiskelijoita niille löytyy varsin vähän. Tänään pidettävässä viestintäiltapäivässä nähdään jälleen upeita videoita ja tällä kertaa myös taittotöitä, joita toivottavasti saadaan näytteille kotisivuillekin.

Vielä puuttuu puhe uusille ylioppilaille. Sen tekeminen ei ole kuitenkaan koskaan ollut vastenmielistä, pidän kirjoittamisesta mutta aikaa ja rauhallista hetkeä se vaatii. Olen joskus selaillut vanhoja puheitani. Aika ja ajankohtaisuus näkyy niissä nopeasti. Luulen, että elämänohjeiden antamisen lisäksi tänä vuonna korostuu myös yhteistyön merkitys, siihen käytetyt resurssit ja siitä saatu hyöty. Ehkä voisi lisätä myös sosiaalisuuden merkitystä yhdessä tekemisessä ja ujuttaa pyyteettömyyttä mukaan...

Lauantain juhlien jälkeen suuntaamme sitten Varkauteen, entiseen kotikaupunkiini, juhlimaan veljenpojan ylioppilassaavutuksia. Lahjakin on jo herkälle hevarille hankittuna.

Ei kommentteja: