Helatorstaiviikon maanantaina valtuusto piti seminaaria ja suunnitteli tulevaa. Visiona on koko Päijät-Hämeen kattava kunta, ei yksittäisiä kuntaliitoksia. Tähän on tarkoitus pyrkiä palvelujen yhdistämisen kautta, sivistystoimen yhtenäistäminen lienee lähitulevaisuutta.
Tiistai meni moodlemoot-konferenssissa Sibeliustalossa. 250 osallistujaa, pari videoluentoa toiselta puolelta maapalloa ja neljä yhtäaikaista työpajaa onnistui loistavasti. Oli ilo olla mukana edistämässä verkko-opetuksen tärkeimmän työkalun käyttöä maassamme.
Keskiviikkona sovimme päivänavaus- ja joulukirkkojutuista seurakunnan kanssa. Hyvä palaveri, jossa oppilaatkin olivat mukana kertomassa näkemyksiään. Yhteistyötä saadaan varmasti kehitettyä nykyisestä.
Perjantain lomapäivänäni ylioppilastutkintolautakunta oli sitten päättänyt lähettää tulokset kaikille kouluille. Nimilistat saatiin kotisivuille ennen kahdeksaa ja tulosluetteloja jakeli myös kiinteistönhoitaja kanslistin ollessa potemassa flunssaa. Kolme nimeä puuttui listalta, koska heille ylioppilaslakki tuli täyteen saatujen lukio-opintojen, ei ylioppilastutkinnon kevään tulosten perusteella. 49 uutta ylioppilasta on pienin lakitettavien määrä miesmuistiin. Pieni ikäluokka suurempien välissä, ensi vuonna pitäisi päästä yli sadan.
Neljän päivän purjehdusloma Saaristomerellä sujui hyvin ja rentouttavasti. Naama on kuin negatiivimustanaamiolla, kun aurinkolasit jättävät rusketusraidat....
Yksi koulun vaihto-oppilaista (Martin) muutti perheeseemme kuukaudeksi.
Maanantain päivänavauksessa Pietarissa käyneet opiskelijat kertoivat onnistuneesta matkastaan. Upeita kuvia, hienoja kokemuksia.
maanantai 21. toukokuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti