Aamun kokous liittyi palvelurakenneuudistukseen (=PARAS). Hankkeessa maakunnallisella tasolla mietitään erilaisten palvelujen organisointimalleja yli kuntarajojen. Itse kuulun toisen asteen koulutuksen teemaryhmään, eli olen pohtimassa Päijät-Hämäläisen lukiokoulutuksen tulevaisuutta 2015 ja miten sinne päästään.
Ongelmana on väen väheneminen maakunnista ja Suomesta yleisemminkin. Mistä löytyvät opettajat suurten ikäluokkien tilalle ja miten opetus pienemmissä yksiköissä saadaan turvattua? Parin viikon päästä on seuraava palaveri ja sinne ideoimme (ainakin) kolme erilaista näkökantaa lukiokoulutuksen järjestämiseen. Siitä sitten jatketaan eteenpäin....
tiistai 23. tammikuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Kävin Hollolan lukion sivuilla ja huomasin, että koulunne on niin vihreä, että teillä on ympäristösertifikaatti. Tosi hienoa! Onnittelut siitä.
Menin itse asiassa katsomaan rehtorin viikkotiedotetta. Sekin on hyvä idea. Tiedottaminen kun on aina ongelma. Sitä ei tunnu koskaan olevan tarpeeksi saati sitten liikaa.
Kiitokset sertionnitteluista, olimme koulu numero 11. Nyt vain ylläpidetään, itseauditoidaan, parannetaan, raportoidaan ja kolmen vuoden päästä koetetaan saada uusittua...
Luin taas blogisi ja sain ideoita eteenpäin vietäväksi. Olemme suunnitelleet opiskelijoiden tarvitsemien tulosteiden linkittämistä koulun kotisivulle ensi syksyyn mennessä, mutta tuo yhteisvalintalomake ei ollut tainnut tulla kenenkään mieleen. Vien viestiä eteenpäin ja uskon, että se otetaan riemuiten vastaan.
Kun oppilaat saavat tulostettua lomakkeensa netistä, niin kanslia ei tarvitse olla niitä koko aikaa ojentelemassa.
Jos en keksi blogille muuta opetuskäyttöä, niin keräänpä ainakin ideoita.
Lähetä kommentti