torstai 22. maaliskuuta 2007

Kootut mokat yo-kirjoituksissa

Oikeastaan tämän voisi laittaa tuonne valitusblogiini, mutta kertoillaan nyt hieman ylioppilaskirjoitusten arjesta rehtorin näkökulmasta. Kokonaisuutena kokeiden järjestäminen on sujunut hyvin, ensi kertaa olin valvomassa sairaalassa yhden kokelaan suoritusta ja pieniä kuumeita on ollut muillakin. Valvomaan tulevat opettajat ovat olleet ajoissa (paitsi itse, kun kännykän hälytys ei äänettömällä toiminutkaan).

Olemme yrittäneet antaa kaikille vielä koetilanteen alkaessa ohjeita, niitä on annettu myös kirjallisena jokaiselle ja opettajat ovat kertaustunneilla (lukulomalla) kertoneet jokaisen kokeen erityispiirteistä. Tässä kuitenkin tämän kevään kokelaiden mokat koottuina muistinvaraisessa järjestyksessä:

-kokelas myöhästyi kuunteluista, kuuntelu jouduttiin pyörittämään toiseen kertaan hänelle
-matematiikassa kokelaalla kaksi vastausta samaan tehtävään
-matematiikan kaikki tehtävät suoritettu samalle paperille (jokainen pitäisi olla omallaan)
-koesuoritukset palautettiin kysymysten sekaan (=jätepapereihin...)
-kielletty laskin jätettiin tarkistettavaksi, hylättiin
-merkintöjä taulukkokirjassa, hylättiin
-7 vastausta historiassa (max 6)
-vastaukset järjestämättä numerojärjestykseen
-3 kokelaalla ei ollut mustekynää äidinkielen esseekokeessa (puhtaaksikirjoitettava koe)
-hahmotelmia yliviivaamatta (tulkitaanko vastauksiksi, jotka on palautettu väärään paikkaan?)
-kokelas käveli salissa valvojan luokse hakemaan kynää
-kännykkä jäänyt päälle, soi poistumistilassa kesken kokeen
-kokelaita myöhässä kokeiden ohjeistuksesta (häiritsivät muiden ohjeistamista)

Ensi syksystä alkaen suljemme salin ovet 10 minuuttia ennen kokeen alkua ohjeiden antamisen rauhoittamiseksi. Myöhässä tulevat päästetään saliin vasta klo 9 kokeen alkaessa. Nytkin kokelaita on ohjeistettu olemaan koululla 8.30 ja saliin siirtyminen n. 8.40, joten tilanne ei muutu kuin myöhässä tulevien osalta.

1 kommentti:

Anne Rongas kirjoitti...

Lohdullista luettavaa. Lisää vastaavia tältä keväältä:
-Erillistilassa kirjoittava lyhyen matikan tekijä sai pitkän matikan tehtävät, joita ehti jo innoissaan aloittaa. Huomattiin onneksi.
-Opiskelija myöhästyi kokeen alusta eikä uskaltanut tulla enää yrittämään sisään. Ei kännykkää mukana. Ei tullut mieleen, että miltei jokaisella vastaantulijalla on puhelin...
-Opiskelija tuli keskiviikkona edellisen maanantain kokeesee.
Kirjalliset ohjeet on annettu. Tietenkin. Hermostuksissaan sitä.. ja inhimillisiä erehdyksiä käy aina. YTL:n kemian moka oli jotenkin lohdullinen.