perjantai 12. lokakuuta 2007

Reipasta tekniikkaa

Hieno viikko, melkein kaikki mahdollinen tekniikka on yrittänyt tehdä tenän kuluneella viikolla. Tässä lyhyt Bugilista: Maanantaina salin tietokone päivänavauksessa ei buutannut windowsiin, eikä live-Linuxversion romppukaan ratkaissut ongelmaa. Omalta läppäriltä viikkotiedote sitten onnistui. Videoneuvottelukurssin Vääksyn ongelmia ja siltatietokonetta ei oltu saatu kuntoon edellisellä viikolla, joten useiden kokeilujen jälkeen Vääksyyn päätettiin hommata monipisteyhteys (2500 € pelkästä koodista, jolla ominaisuus avataan olemassa olevaan laitteeseen!!!) Sitten availin Moodletunnuksia ranskan opettajalle ja samalla tuli liikunnan opettaja läppärinsä kanssa, joka piti resetoida ennen kuin suostui käynnistymään. Powerpointti sisälsi 40 kalvoa ja oli hidas kuin mikä. Saattoi johtua siitä, että opettajalla oli käytössä salkku-toiminto, jonka tarkoituksena on synkronoida tiedoston eri versiot eri pisteiden välillä. Nyt kansiossa ja salkussa olevat raskaat tiedostot taitavat päivittyä esityksen kuluessa....

Turvakurssin luennoitsija toi oman kannettavansa ja sen DVD ei näkynyt salin tykin kautta. Ei auttanut näytön ominaisuuksien kautta säädetty laitteiston kiihdytys, eikä saliin vaihdettua tietokonetta oltu testattu DVD:n näyttämisessä. (ei toiminut) Helpointa oli siirtää koko ryhmä luokkaan, jossa oli dvd-soitin.

Videoneuvotteluluokan ranskan tunnin tietokone- ja dokumenttikameran kuvat eivät näkyneet Vääksyssä. Syy selvisi perjantaina, eli luokassa olevat oppilaat eivät olleet osanneet kääntää tykkiä oikealle tulosignaalille. Taas nähtiin, että etäopiskelijat on opetettava laitteiston käyttöön, ennen kuin opetuksen voii aloittaa. Jos yksikin koulu jättää tämän tekemättä, niin opettaja on aivan pulassa. Hänhän ei tunne toisen koulun laitteistoja eikä voi opettaa etänä niiden käyttämistä.

Keskiviikkona koulussamme pidettiin fuksiaiset uusille ykkösille. Vaikka Helsinki ja Tampere ovat kieltäneet nahkiaisperinteen, niin meillä homma on toiminut hallitusti. Tapahtuma suunnitellaan etukäteen, sovitaan osallistuvat kakkoset, sovitaan valvojat ja sovitaan rajat joissa liikutaan. Ykkösille pieni breikki keskelle uutta jaksoa ja koulupäivää tuli kaiketikin yllätyksenä ja kaikki olivat leikissä hyvällä mielellä ja hymy suupielessä mukana. Valvovia opettajia oli mukana seitsemän....

1 kommentti:

hikkaj kirjoitti...

Piipahdinpa tänne.

Pietari suosikkikaupunkini, kuin Venetsia, vaikka tiedän sen, millä tuskalla, kansan hiellä se rakennettu on.

Kaiken kaikkiaan teillä Isoilla vähän erilaiset/eritasoiset taphtumat kuin meillä, jotka päivittäin miltei pyllyä pyyhimme 'asiakkailtamme' :::)))

(Koulumme on alakoulu P-Karjalassa)

Hyvää jatkoa sinne teille (lomalle?) Meillä alkava viikko syyslomaa...