Tammikuun loppuun osui oikea kokoussuma. Ennätys oli tiistaina, jolloin istuin kolmessa kokouksessa yhteensä 8 tuntia. Jotakin tuottavaakin olisi hyvä tehdä, mutta monet asiat rehtorin työssä ovat yhteistyötä muiden tahojen kanssa, verkottoitumista ja suunnittelua. Aika monessa organisaatiossa uskotaan edelleenkin kokousten. muistioiden ja pöytäkirjojen ihmeelliseen voimaan. Oikeastaan ongelmana on etenkin tuo kokousten välillä kuluva aika, jolloin kokouksessa sovittua toimintaa sitten pitäisi tapahtua. Liian monta kertaa kokouksissa todetaan, että edellisen kokouksen muistiossa sovittuja asioita ei olekaan tapahtunut, laitetaan ne uudelleen valmisteluun ja sovitaan seuraava kokoontumiskerta.... Aika masentavaa ajan tuhlaamista. Onneksi tekniikka auttaa ja pienistä asioista voidaan pitää sähköpostikokouksia. Perjantain aamukokouksessa oli yksi osallistuja mukana videoneuvotteluna ja säästi omaa matkustusaikaansa.
Tällä viikolla vaihdamme jaksoa. Aamulla paikallislehden toimittaja soitti perjantaina alkavista ylioppilaskirjoituksista ja pistäytyy koululla ottamassa tuoreempaa kuvaa. Viikkotiedotteen jakelu tuottaa joskus tulosta ja kiinnostavaa asiaa menee läpi mediaankin päin
Abit lopettelevat opiskeluaan ja jatkavat koko viikon kokeiden parissa puurtaen. Ensi viikolla kuuntelukokeet rauhoittavat koulua, kunnes penkkarit ja vanhojen päivä tuovat riemua raatamisen keskelle.
Aloitimme seuraavan lukuvuoden suunnittelun. Ensimmäiseksi kartoitamme kysyntää, eli ensi vuoden kakkosten ja kolmosten syventävien kurssien tarvetta. Nettijärjestelmämme laskee ilmoittautumiset ja suunnittelemme tarvittavien kurssien määrän tämän perusteella. Noin puolet opiskelijoista oli ennättänyt syöttää valintansa määräaikaan mennessä, joten muutama ensi vuoden ryhmä saattaa kasvaa tai jäädä kokonaan toteutumatta. katsotaan, miten alkuviikko täydentää asiaa.
Ai niin. kansallisrunoilijamme J.L.Runeberg viettää merkkipäivää laskiaistiistaina. Runebergin tuotannosta voisi lainata tähän vaikka Sotilaspojan, Mannisen suomennoksena.
SOTILASPOIKA.
Nuor', uljas, sorja sotilas ol' isäni jos ken,
hän pyssyn otti, oli mies viistoista täyttäen.
Tie kunniaan vain tiettynään,
ol' aina altis kestämään
hän vaivan, vaaran, liekin, jään,--
sen taisi taatto, sen!
Laps olin, kun hän lähti pois, kun sotatorvet soi,
mut uljasta en unhottaa ma ryhtiänsä voi,
en hattuaan, en töyhtöään,
en päivetystä poskipään,
ain', aina tumman varjon nään,
min kulmakarvat loi.
Kun joukot pohjolasta pois taas riensi, kuulla sain,
jok' ottelussa kuinka hän ol' urhoist' urhokkain.
Jo risti rintaan pantihin
ja kohta, kuulin, toinenkin;
ah, mielessäni aattelin,
kenp' oisi myötä vain!
Ja talvi lähti, kevät toi taas ajan armahan,
niin kuulin: »Kuollut isäs on, sai uljaan kuoleman.»
Niin oudolt' otti sydämeen,
sai huoleen, riemun huumeeseen;
äit' itki iltaan kolmanteen,
niin muutti multahan.
Jäi Lapualle taattoni, mies likin lippuaan;
siin' ensi kerran kelmenneen sodassa kerrotaan.
Ja taistoss' eestä Kustavin
taas vaari vaipui Uttihin,
ja Lappeell' isä vaarinkin,
mies Kaarlen aikoinaan.
Niin heidän kävi, kaikki sai he vertaan vuodattaa;
mut elo tuo ja kuolo tuo ol' uljast', ihanaa.
Ken huonona jäis hoippumaan?
Ei, nuorna kuolla eestä maan
ja kunnian ja kuninkaan,
on totta toisempaa!
Nyt orpo olen, osaton, syön leipää vierahan,
on suosijani, suojani tuvilla tuonelan.
Mut vaikertaa en huoli vaan,
saa aika varren varttumaan,
ma, poika kelpo sotilaan,
en sorru hukkahan.
Kun vaurastun, kun vuotta vain viistoista täyttää saan,
noin taistohon käyn minä myös ja nälkään, kuolemaan.
Miss' ankarimmin sota soi
ja taajin taisto salamoi,
en sinne käymätt' olla voi
tiet' isäin astumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti