Vuosi sitten vietimme hiljaisen hetken ranskan opettajamme kuoleman johdosta, syksyllä Kauhajoki ja nyt sitten historianopettaja. Surullisia työtehtäviä, joita ei toivoisi koulun arkeen. Elämään kuuluu kuitenkin väistämättömänä osana myös kuolema. Läheisen ihmisen menetys on kaikille koskettava asia eikä siihen totu koskaan rehtorina oli kyseessä sitten opiskelija tai opettaja.
Surulle on annettava tilaa ja aikaa, mutta siihen ei ole terveellistä jäädä liian pitkäksi aikaa. Meidän jokaisen tehtävänä on elää elämäämme täysillä ja niin kuin parhaiten osaamme. Elämän ilo on löydyttävä arjen pienistä askareista, ystävistä, työstä ja harrastuksista. Ei ole järkevää elää "sit ku"-elämää odottaen seuraavaa viikonloppua, lomaa tai eläkepäiviä. Toisemme huomioon ottaen ja toisiamme tukien voimme tehdä jokaisesta päivästä paremman niin itsellemme kuin toisillemme.
Annetaan aikaa surulle ja muistellaan poisnukkuneiden läheistemme iloisia ilmeitä ja elämäniloa. Ne antavat meille voimaa jatkaa omaa elämäämme.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti